Mitä raha maksaa yrittäjälle

Mitä raha maksaa yrittäjälle

31.5.2016

Maksuehtojen pidentyminen ja hidas kassankierto aiheuttavat haasteita yrityksille. Erilaisille rahoitusvaihtoehdoille on tarvetta.

Viime tiistaina olimme luottojohtajan kanssa jälleen tien päällä. Matka vei kohti asiakasta ja hänen yhtiötään. Oli kevättä ilmassa.

Perille päästyämme kättelin yhtiön toimitusjohtajan tuttavallisesti, olimmehan tavanneet aikaisemminkin. Aiheena meillä oli myyntisaatavarahoitus yrityksen tytäryhtiölle. Toimitusjohtajalla oli myönteisiä uutisia sekä yhtiöstään että markkinoilta. Uudet tuotelanseeraukset olivat sujuneet hyvin, kysyntä kasvoi ja tilauskanta oli noususuunnassa.

Kuten mediasta olemme kuitenkin saaneet lukea, maksuehtojen pidentyminen ja hidas kassankierto aiheuttavat tänä päivänä haasteita yhdelle jos toisellekin yritykselle – niin myös tälle.

Aikaisemmasta 30 päivän maksuehdosta oli kautta linjan siirrytty, enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti, 45 päivään. 60 päivän maksuehto tulisi mahdollisesti olemaan seuraavissa sopimusneuvotteluissa pöydällä ainakin muutaman asiakkaan kanssa.

Intrum Rahoituksen perustamisvuodesta 2012 lähtien yritysrahoituksen saralla on tapahtunut paljon. Asiakkaamme kuvailemasta tilanteesta on tullut arkipäivää monelle yhtiölle. Kassankiertoon ja sen optimointiin liittyvät pohdinnat ovat hyvin tavallisia johdon keskuudessa. Havaittuani toimintaympäristön haasteellisuuden, arvostukseni suomalaisia yrittäjiä kohtaan on kasvanut roimasti.

Uskon, että mitä enemmän meillä on eri rahoitusvaihtoehtoja tarjolla yrityksille, sitä paremmin kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Samaan aikaan markkinoille on tullut useita erilaisia yritysrahoitusta ja kassankierron nopeuttamista tarjoavia yhtiöitä ja palveluita. Toivotammekin kaikki eri kilpailevat tahot tervetulleeksi markkinoille.

Uskon, että mitä enemmän meillä on eri rahoitusvaihtoehtoja tarjolla yrityksille, sitä paremmin kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Yritysrahoituksessa on kyse molemminpuolisesta luottamuksesta. Tapaaminen toimitusjohtajan kanssa eteni suotuisissa merkeissä ja allekirjoitimme sopimuksen myyntisaatavarahoituksesta. Yhtiön edustaja oli tyytyväinen sopimuksen hinnoitteluun, ehtoihin ja asiakassuhteen hoitoon.

Intrum Rahoituksen puolelta taas sitoutumisemme liittyy ylivertaisen asiakaspalvelun tarjoamiseen yhtiön asiakkaille sekä toimimiseen, ei ainoastaan kassankierron nopeuttajana, vaan myös kumppanina, joka tukee yhtiön kehitystä pitkällä aikavälillä.

Kättelyjen jälkeen matkamme jatkui kumppaneina.

Jaa sivu